tiistai 1. toukokuuta 2012

Kevät kukkii sisällä ja ulkona

Vappu on juhlittu ja kevät virallisesti avattu. Koivuissakin alkaa jo hieman vihertää ja kohta ne ovat hiirenkorvalla. Viime viikolla olin lomalla töistä ja pihalla tuli touhuttua kaikenlaista pihan kuntoon laittamiseksi. Suurimmat pihatyöt on nyt tehtynä. Raivasin pensaita, toisia siistin ja siirsin jopa yhden purppuraheisiangervon toiseen paikkaan, kun ei ole viihtynyt nykyisellä paikallaan. Sahasin ja pilkoin polttopuita ja sitä hommaa jäi vielä. Pikkuhiljaa sitä aina jossain välissä jatkan.

Parin viikon aikana on tullut seurattua, kuinka maasta alkaa nousta kukka toisensa jälkeen. Samoin sisällä kukat kukkivat. Alla vähän tämän kevään kukkia.

 Krookukset ovat kevään kukkijoita, monivivahteisia ja värikkäitä.




Krookukset kukkivat mielestäni aika hyvin tänä keväänä. Pakkanen jossain vaiheessa vähän veroitti jo aikaisemmin alkaneita kukintoja.




Kyllä sisälläkin kukat kauniisti kukoistavat


Oranssitähdikki


Sant Paulia
Kultapähkämö
Orkidea
Värinokkonen
Värinokkonenkin kukoistaa näin hempein sinisin kukin.





Viereisessäkin kuvassa on eräs Sant Paulian lajike. Kukka on kuin Soilikin kukka pienoiskoossa. Kukka ja kukat ovat pitkän lankamaisen hennon varren päässä. Itse kasvin kasvutapa on pitkä köynnösmäinen. Ei tosin kiipeile, vaan varret alkavat roikkua sitten alaspäin, kun ovat tarpeeksi pitkät.










Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Pionipläjäys

 Laitetaanpas näin talven ja lumen keskellä pläjäys omalla pihalla viime kesänä kukkineista pioneista. Muutama kuukausi niin taas kukkii.