Sivun näyttöjä yhteensä

torstai 31. lokakuuta 2013

Ruissalo ja kasvitieteellinen puutarha



Keltakukkainen aulio


Kuluneella viikolla tuli käytyä pikavisiitillä Ruissalon kasvitieteellisessä puutarhassa ja pienellä lenkillä Ruissalossa. Hieman kuvia sisältä ja ulkoa ja saarelta.




Yllä valkotähkä.
 


Ja tuttua kirjavalehtistä pelakuuta.




Lilavalkea verenpisara

Ja vähän toisenväristä verenpisaraa

Kasvihuoneen rehevää viidakkoa


Valkoinen orkidea

Kannukasvin kannukukinto on hienon näköinen

Goethea cauliflora
Tällä puurunkoisella kasvilla ei taida olla sen parempaa suomalaista nimeä kuin gotea. Kukkii jännästi pitkin runkoa punaisin kukkasin.

Tässä taas yksi orkidealaji

Tämä  on näitä ananaskasveja, Tillandsia nimeltään ja kutsutaan myös eliaksenkukaksi. Näitä on erilaisia ja eri värisiä. Ihan kaunis ja jännän näköinen.

Kolibrikukka on varmaan useille tuttu

Kasvihuoneen kaktusviidakkoa


Tämä saniaisten keskelle laitettu juurikanto muistutti kauempaa katsottuna pöllöltä



Ja jälleen orkidea kauneutta

Flamingonkukka

Tämäkin oli orkidea vaikka muistuttaakin tikankonttia

Ja vähän eri värinen orkidea


Poukainvillea kukki komeasti

Puut olivat suurimmaksi osaksi jo pudottaneet lehtensä. Lehtikuusessa oli vielä keltaisia lehtineulasia.

Eri värisiä koristekaaleja

Vaikka osa puista ja pensaista oli jo paljaita, silti voi nähdä eri värien harmoniaa.

Tilhi paistatteli päivää happomarjapensaassa.


Lehtevää syyspäivän auringonpaistetta lehtipuiden suojassa.

Puiden lehdistöä ja havustoa sinitaivasta vasten

Sininen ja keltainen

Koristeomenapuun omenia oli runsaasti puussa

Lampi ja ympäristön kuvastuminen vedestä.


Sienirykelmää hiekkakäytävällä

Lehtikuusen oksiston alla

Jonkunlajinen syysasteri

Ja tässä tutumman oloinen syysasteri

Tammihortensialla oli mielenkiintoiset suuret värikkäät lehdet.
Pitäisköhän itsekin hommata tällainen omaan pihaan.


Ruissalon luonto/lenkkitien varrella olevaa lehtimetsää, nyt paljaana ja harmaana

Ruissalon syksyistä rantaa pitsihuviloiden edustalla

Syksyisiä tammen latvustoja sinitaivasta vasten

Vaahtera vielä keltaisilla lehdillä meren rannalla

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti