Sisällä kukkii lehtikaktus ja bougainvillea sekä verenpisara
lauantai 16. huhtikuuta 2016
Viikko 15 (11.4.-17.4.2016)
Viikon aikana kevät on vaihtelevasti edennyt. On ollut kylmiä pohjois/luodetuulia, mutta kuitenkin aurinkoisia päiviä. Lauantaina aurinko lämmitti jo mukavasti ja lämpötila nousi 13 asteeseen.
Näitä kukkijoita kukkii nyt pihassa:
Näitä kukkijoita kukkii nyt pihassa:
Sinivuokot
Posliinihyasintti
Tulppaani
Tämän lajiketta en tiedä. Näin äkkiseltään näyttää kaukaasiantulppaanilta. On matalakasvuinen ja kukkii ensimmäisenä keväällä. Tuossa vieressä hieman pilkottaa keltainen parvitulppaani.
Ja sitten kukkii näitä kiurunkannuksia enemmänkin
Keltavuokkokin avannut ensimmäiset kukkansa
Ja krookuksetkin ovat kukkineet jo jonkun aikaa. Osa on jo lakastunutkin.
Viikko 14 (4.-10.4.2016)
Tämän viikon aikana kuultu peipposten laulavan, bongattu västäräkki hyppelemästä ja siivottu pihaa talven jäljiltä odottamaan uutta kasvukautta.
Ruusut leikattu. Ruusujen osalta näyttää aika pahasti siltä, että useat jaloruusut ovat kuolleet. En kylläkään kaivanut mullan alta ymppäyskohtaa esille, että josko siellä olisi säilynyt elävää osaa. Yleensä ruusuissa on sentään nähtävissä mullan yläpuolisissa osissakin elävää kasvin osaa, mutta nyt näytti kovin kuolleelta. Katsotaan miten käy.

sunnuntai 10. huhtikuuta 2016
Kevät kukkii sisälläkin
Ulkona alkaa kevät voittaa ja maasta alkaa nousta toinen toisensa jälkeen uusia kukkijoita. Mutta niin sisälläkin alkaa kehittyä kukintaa.
Tämä lehtikaktus kukki marraskuussa ja oikeastaan se on siitä asti kukkinut koko ajan muutamilla kukkasilla. Nyt taas kukinta näyttää runsastuvan.
Tämä lehtikaktus kukki marraskuussa ja oikeastaan se on siitä asti kukkinut koko ajan muutamilla kukkasilla. Nyt taas kukinta näyttää runsastuvan.
Myös verenpisara aloittelee kukintaansa
Samoin bougainvillea aloittelee kukintaa. Näyttäisi siltä, jahka kevät etenee hieman pidemmälle, että bougainvillea tekee runsaan kukinnan.
sunnuntai 3. huhtikuuta 2016
Kevät on koittanut - elämä voittaa
Kyllä se elämän voima on suuri. Kaiken kuolleen ja kylmyyden keskeltä sitä auringon lämpö vaan herättelee ensimmäisiä kevään kukkijoita.
Ensimmäisten kukkijoiden joukkoon kuuluvat sinililjat
Krookuksethan ovat niitä kevään kukkijoita
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
Pionipläjäys
Laitetaanpas näin talven ja lumen keskellä pläjäys omalla pihalla viime kesänä kukkineista pioneista. Muutama kuukausi niin taas kukkii.
-
Vappu on juhlittu ja kevät virallisesti avattu. Koivuissakin alkaa jo hieman vihertää ja kohta ne ovat hiirenkorvalla. Viime viikolla olin l...
-
Kävin katsastamassa 10.6.2019 Raision alppiruusupuiston. Vanhemmat alppiruusut olivat jo pääosin kukkineet ja nuoremmat olivat täydessä kuka...
-
Ulkona pikku hiljaa syksyiset ilmat saavat kasvit ja kukat lakaistumaan. Sisällä syksyn pimeyteen tuo väriä muutama kukkiva kukka. Kult...