Kierrätys muodossa ja toisessa on edelleenkin aiheena.
Tässä kahvipusseista on tehty kukkapurkkeja tuunaamalla niitä mukavasti.
Peltipurkit ovat edelleen käyttötavaraa uudelleen käytettynä ja ilman mitään sen kummempia krumeluureja.
Kuvat ovat Puutarhan Kevät -messuilta.
sunnuntai 25. maaliskuuta 2012
Puutarhan kevät
Olin lauantaina 24.3. Turussa Puutarhan Kevät -messuilla. Messut inspiroivat kevättä ja valmistautumista kesään ja puutarhan kunnostukseen talven jäljiltä. Matkaan messuilta tarttui pari jouluruusua ja afrikan tähdikin oranssinen tähdikkilaji.
A-hallin istutusrakennelmat olivat taidokkaita ja värikkäitä.
Neliömäisessä rakennelmassa oli yritetty rakentaa keidasmaista asetelmaa. Kuvassa ei näy, mutta rakennelman keskusta oli lampi.
Keskusrakennelman korkea pystyseinä oli rakennettu sadoista pienistä vihertaimipurkeista. Molemmilta reunoilta suihkusi vesi ylhäältä alas noin metrin levyisenä useana "purona" tai suihkuna.
Vesiaiheet olivat keskeisinä elementteinä tämän vuoden rakennelmissa

sunnuntai 18. maaliskuuta 2012
Kevätaskareita
Sanotaan, että kevät keikkuen tulevi. Eilen oli harmaa päivä. Iltapäivällä hieman valoisampaa. Tänään taas oli melkein aurinkoista ja melko lämmintäkin. Mittari näytti peräti 8 plusastetta. Todellisuudessa kenties ei ihan niin paljon, mutta ihan mukavan lämmintä.
Eilen leikkasin omenapuut. Tein aika voimakkaan leikkauksen. Puut ovat vielä nuoria ja leikkasin oikeastaan kaikki viime kesän uudet kasvustot lyhyemmiksi tai pois kokonaan. Viime kesänä tuoretta uutta kasvustoa olikin syntynyt aika paljon.
Kukan taimia en vielä ole istutellut (siis sisäkukkien tässä vaiheessa), kun odottelen oikeastaan ensi viikonloppuna syntyvää kuuta. Taimien istuttamisen kannalta alkava kuu olisi perimätiedon mukaan otollisempaa istutusaikaa. Jossain taimi- ja siemenluettelossakin havaitsin, että annettiin ohjeistusta siementen kylvämiseen kuun kierron mukaan.
Tänään havaitsin myös, että krookuskin lykkää sinistä kukintoaan lumen seasta ylös. Myös pihapiirissä asustava ja pesivä mustarastaskin on saapunut. Vähän näytti voipuneelta ja ränsistyneeltä.
Jahka tässä lumet sulavat, niin pääsee tositoimiin puutarhatöissä. Mutta ennen sitä ensi viikonloppuna on Turussa Puutarhan Kevät-messut ja sinne on tarkoitus suunnistaa orientoitumaan kevään ja kesän askareista.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
Pionipläjäys
Laitetaanpas näin talven ja lumen keskellä pläjäys omalla pihalla viime kesänä kukkineista pioneista. Muutama kuukausi niin taas kukkii.
-
Vappu on juhlittu ja kevät virallisesti avattu. Koivuissakin alkaa jo hieman vihertää ja kohta ne ovat hiirenkorvalla. Viime viikolla olin l...
-
Kävin katsastamassa 10.6.2019 Raision alppiruusupuiston. Vanhemmat alppiruusut olivat jo pääosin kukkineet ja nuoremmat olivat täydessä kuka...
-
Ulkona pikku hiljaa syksyiset ilmat saavat kasvit ja kukat lakaistumaan. Sisällä syksyn pimeyteen tuo väriä muutama kukkiva kukka. Kult...