Puutarhamatka 16.-18.8.2013

Lohjansaari - Helsinki - Karhula - Kotka - Ruotsinpyhtää - Järvenpää

 
Perjantaiaamuna 16.8.2013 lähdin puutarhamatkalle sateenkaaren saattelemana. Uudenkaupungin kansalaisopiston puutarhapiiri teki kolmen päivän reissun Kotkan seudulle.
 

Ensimmäinen kohteemme oli Alitalon viinitila Ciderberg Lohjansaaressa. Tilalla tutustuimme omenaviljelmiin, maisteltiin tilan omia tilaviinejä ja lounastimme tilan tilausravintolassa.

Matkaa tehtiin Simolan liikenteen tilausbussilla. Reissussa meitä oli 30 henkilöä.





Seuraava kohteemme olikin Puutarhakeskus Sofianlehto Helsingissä.

Sofianlehdossa tutustuimme omistajan opastuksella erityisesti kärhöihin.
Oli Sofianlehdossa paljon muitakin kasveja myynnissä. Tässä yksi mielestäni kaunis oranssi ruusu "Tea Time"

 
Ensimmäisen päivän viimeisenä kohteena oli Kumpulan kasvitieteellinen puutarha Helsingissä.
 
 
Obovata pionin veikeät siemenkodat avautuneet



Kaikkia ihmeellisyyksiä kasvoi siellä

 
Kirsikkasorvarinpensaan jänniä siemenkotia
 
Mantsurian aralian rehevieä kukintoja
 
Seuraavana päivänä eli lauantaina tutustuimmekin sitten Kotkan puistoihin. Kotka on tunnettu puistoistaan. Oppaana meillä oli paikallisia, eli Jorma Koskinen. Hän oli todella hyvä opas kaikin puolin ja saimme aimo annoksen historiaa Ruotsin vallan aikaisista sodista Venäjän kanssa lähtien, puistojen syntyhistoriaa ja rakentamisvaiheita ja paljon muuta tietoa niin historiasta, puistoista kuin kasveistakin.
Ensimmäisenä tutustuimme yrttipuutarha Reduttiin, joka oli tehty vanhan linnoituksen muurien sisään. Sitten Fuksinpuistoon, Isopuistoon, Sibeliuksen puistoon, Sapokan vesipuistoon, Palotornivuorenpuistoon ja viimeisenä kävelimme vielä keskustan veistospuiston läpi.
 

Redutin yrttipuistossa oli monenlaista yrttiä, joita sai haistella ja maistella.

Fuksinpuiston istutuksia

Tässä Isopuiston runsasta perennaistutusta

Edelleen Isopuiston istutuksia

Sibeliuksenpuisto on muotopuutarha ja sen keskellä Kotkan kotkapatsas vesiaiheineen.

Sibeliuksenpuiston ruusuja, muistaakseni Domstad Fulda

Sibeliuksen puistossa "ruukkuun istutettu puu"

Sapokan vesipuiston kesäkukkaistutuksia



Sapokan vesipuiston tekoputouksia
 

Päivällä kävimme välillä Eijas Gardenissa Ruotsinpyhtäällä. Television Pioniohjelmasta tunnettu Eija Klaucke on perustanut alun perin vapaa-ajan asuntona olleelle tontille ja hankkimalleen lisämaille puiston. Se on vielä melko nuori. Kuva kuvastaa sitä kivikkoa, jollaisesta maastosta puisto on pikku hiljaa raivattu ja muodostettu.

Kivikko on raivattu ja täytetty ja rakennettu käytävineen ja istutuksineen.



 
Kivikon keskelle on raivattu lampi, jossa on karppeja. Alhaalla keskellä näkyy vähän vaaleampi ja sitten punasävyinen karppi.
 ............................................
 
Jatketaanpas taas hieman päivitystä.
 
Kolmantena päivänä lähdettiin sitten pikku hiljaa kotiinpäin. Ensinnä kävimme tutustumassa Mustilan Arboretumiin Elimäellä. Siellä rehevässä rodolaaksossa ja monivivahteisessa metsässä oppaan johdolla tutustuimme Mustilan moniin jo vanhoihinkin kokeiluistutuksiin.
 
Rodoja, erilaisia havupuita, köynnöksiä (kiinanlaikkuköynnöstä, köynnöshortensiaa jne), erilaisia tuijia, monia jalopuita, magnolioita, tulppaanipuita ja kaikkea muuta monenlaista.
 
Arboretumista lähtiessämme pysähdyimme lounaalle Ravintola Alppiruusussa. Kotimatkalla poikkesimme Järvenpään pihapalvelussa Haarajoella. Pinta-alaltaan taimimyynti ei alueena ollut mikään valtava, mutta siellä oli kyllä kaikensorttista kasvia. Taimitarha on tunnettu mm. siitä, että siellä on todella kasvien lajirunsautta ja monia erikoisia kasveja.
 
 
Ruusujakin oli pitkä penkkirivistö erilaisia.


Tähän sitten päättyivätkin varsinaiset tutustumiset puutarhoihin ja kasveihin. Vaikka erilaisia kasveja ennestään on piha täynnä, niin kyllä matkalla vaan tarttui taas mukaan uusia taimia: korkkipuu, koreanvaahtera, puna- ja hopeavaahtera, konnanyrtti, jalokelloja, valkoalpi ja joitakin siemeniä.

Kaikin puolin mukava reissu.
 
 
 
 
 
 


 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Pionipläjäys

 Laitetaanpas näin talven ja lumen keskellä pläjäys omalla pihalla viime kesänä kukkineista pioneista. Muutama kuukausi niin taas kukkii.