Keltakukkainen aulio |
Kuluneella viikolla tuli käytyä pikavisiitillä Ruissalon kasvitieteellisessä puutarhassa ja pienellä lenkillä Ruissalossa. Hieman kuvia sisältä ja ulkoa ja saarelta.
Yllä valkotähkä.
Ja tuttua kirjavalehtistä pelakuuta.
Lilavalkea verenpisara
Ja vähän toisenväristä verenpisaraa
Kasvihuoneen rehevää viidakkoa
Valkoinen orkidea
Kannukasvin kannukukinto on hienon näköinen
Goethea cauliflora
Tällä puurunkoisella kasvilla ei taida olla sen parempaa suomalaista nimeä kuin gotea. Kukkii jännästi pitkin runkoa punaisin kukkasin.
Tässä taas yksi orkidealaji
Tämä on näitä ananaskasveja, Tillandsia nimeltään ja kutsutaan myös eliaksenkukaksi. Näitä on erilaisia ja eri värisiä. Ihan kaunis ja jännän näköinen.
Kolibrikukka on varmaan useille tuttu
Kasvihuoneen kaktusviidakkoa
Tämä saniaisten keskelle laitettu juurikanto muistutti kauempaa katsottuna pöllöltä
Ja jälleen orkidea kauneutta
Flamingonkukka
Tämäkin oli orkidea vaikka muistuttaakin tikankonttia
Ja vähän eri värinen orkidea
Poukainvillea kukki komeasti
Puut olivat suurimmaksi osaksi jo pudottaneet lehtensä. Lehtikuusessa oli vielä keltaisia lehtineulasia.
Eri värisiä koristekaaleja
Vaikka osa puista ja pensaista oli jo paljaita, silti voi nähdä eri värien harmoniaa.
Tilhi paistatteli päivää happomarjapensaassa.
Lehtevää syyspäivän auringonpaistetta lehtipuiden suojassa.
Puiden lehdistöä ja havustoa sinitaivasta vasten
Sininen ja keltainen
Koristeomenapuun omenia oli runsaasti puussa
Lampi ja ympäristön kuvastuminen vedestä.
Sienirykelmää hiekkakäytävällä
Lehtikuusen oksiston alla
Jonkunlajinen syysasteri
Ja tässä tutumman oloinen syysasteri
Tammihortensialla oli mielenkiintoiset suuret värikkäät lehdet.
Pitäisköhän itsekin hommata tällainen omaan pihaan.
Ruissalon luonto/lenkkitien varrella olevaa lehtimetsää, nyt paljaana ja harmaana
Ruissalon syksyistä rantaa pitsihuviloiden edustalla
Syksyisiä tammen latvustoja sinitaivasta vasten
Vaahtera vielä keltaisilla lehdillä meren rannalla