perjantai 22. huhtikuuta 2011

Kevätaskareita

Pitkään aikaan en olekaan päivittänyt blogiani. Kevät tuli nopeasti. Lumet sulivat äkkiä ja sitten alkoivatkin kaikenlaiset kevättouhut ja niitä riittää. Nyt pääsiäisen pyhät vähän huilaillaan ja käydään mökilläkin.
Pihaa on siivottu ja sitä siivoamista tuntuu olevan vaikka kuinka paljon. Aroniat aion leikata alas. Joitakin angervoja leikkaan myös. Japanivaahteroita olen jo vähän siistinyt samoin hortensian olen leikannut. Niistä kun katolta pudonnut lumi on katkonut oksia.



 Muutaman tuijan ostin ja vaihdoin kuolleitten tilalle. Viime vuoden loppukesä ja syksy olivat niin kuivia, että useat tuijat kuolivat. Niitä olisi pitänyt kastaa jatkuvasti. Olivat viime vuoden kevään istutuksia ja eivät vielä olleet ehtineet juurtua.

Olen muuten huomannut, että pinemmät tuijat lähtevät paremmin kasvuun ja saavuttavat kolmessa vuodessa jo noitten suurempien n. 70 senttisten taimien kasvun kiinni. Varmempi vaihtoehto onkin hankkia näitä pieniä 30 sentin tuijan taimia ja istuttaa niitä.



Kimalaiset ovat lähteneet jo runsaasti liikkeelle ja ahkeroivat kovasti krookusten kimpussa. Näin kevään ensimmäiset kimalaiset ovat tällaisia melkoisen suuria mötiköitä.

Näin kevään alussa niitä näkee, mutta jostain kumman syystä omena- ja kirsikkapuiden kukinnan aikaan tahtoo olla pula pölyttävistä pörriäisistä. Mihinkähän ne silloin ovat mahtaneet kadota.

perjantai 8. huhtikuuta 2011

MAASTA PUKKAA

Vaikka viime päivinä on satanut useampana päivänä ja sade on sulattanut lunta, niin sitä näyttää edelleen olevan melkoisesti. Tänään on poutapäivä ja aamupäivällä aurinkokin hieman pilkahteli.

Pidin töistä vapaata ja hieman pihallakin hääräilin. Paria linnunpönttöä hieman restauroin. Toisesta oli pudonnut pohja pois ja toista vähän muuten korjailin. Yhtä pönttöä  oli tikka käynyt vähän työstämässä, eli oli suurentanut suuaukkoa.

Peipponenkin oli aamusella pihapuskassa. Onkohan nyt sitten kesään enää puoli kuuta? Myös mustarastas oli saapunut laulelemaan ja kuokkimaan lumen alta paljastuneita kohtia. Vaimo kertoi myös harmaasta pikkulinnusta, jolla oli punertava etumus. Itse en sitä vielä huomannut, mutta ilmeisesti punarintakin on saapunut. Pihalla on pesinyt joka vuosi ainakin yksi punarinta. Harakkakin on alkanut kasata risupesää pihapuuhun. Kasatkoon nyt. Puu on sellainen puu, joka kaadetaan tässä piakkoin. Joutuu harakka sitten aloittamaan alusta uuden pesän rakentamisen muualle.

On se elämän voima kova. Yllä kuva tämänpäiväisistä krookuksen aluista. Heti, kun lumi hieman väistyy, niin näköjään jo krookukset pukkaavat ylös ja kukkimaan.

No nyt näyttää taas hipsivän pikkaisen lunta. Kevät keikkuen tulevi. Välillä vettä, välillä lunta ja nyt on luvattu öiksi taas pikku pakkasta. Aurinkoa ei niin kovin paljon ole näkynyt tänä keväänä. Toivottavasti sekin vielä paistelee ja antaa lumille kyytiä.

Pionipläjäys

 Laitetaanpas näin talven ja lumen keskellä pläjäys omalla pihalla viime kesänä kukkineista pioneista. Muutama kuukausi niin taas kukkii.