sunnuntai 3. toukokuuta 2020

Sateen jälkeen

Perjantaina ja lauantaina hieman satoi - ei paljoa, mutta kasvillisuudessa se heti aiheutti kummasti kasvua, kun samanaikaisesti ilmakin vähän lämpeni.


Pionikasvusto on tänä vuonna aika rehevää ja nuppujakin näkyy jo olevan runsaasti.


Isovuohenjuuri yhdessä kerrottujen keltanarsissien kanssa loistavat voimakasta kevään keltaisuutta.

Tulppaanit kurottautuvat aurinkoa kohden. Vieressä parvitulppaanit jo lakastuneet.

Pihaesikot alkavat jo kohta täydessä kukassaan.




keskiviikko 29. huhtikuuta 2020

Harjoittelua

En ole digiaikana oikeastaan harrastanut makrokuvausta. Jospa sitäkin hieman harjoittelisi, niin tulisi tutuksi ja voisi kuvata pieniäkin kohteita.






sunnuntai 26. huhtikuuta 2020

Ilmeikäs pioni

Pionit ovat aikaisessa tänä keväänä. Eri pionilajikkeiden kasvujen alut ovat mielenkiintoista katseltavaa, vaikka vielä ei kukinta ole lähelläkään. Kovin on erilaista variaatiota noissa nousevissa varsissa, lehden aluissa ja kukkavarsissa.










Kuvauspäivä kaikissa sama 26.4.20

torstai 13. kesäkuuta 2019

Raision alppiruusupuisto

Kävin katsastamassa 10.6.2019 Raision alppiruusupuiston. Vanhemmat alppiruusut olivat jo pääosin kukkineet ja nuoremmat olivat täydessä kukassa. Puistoon on näköjään istutettu uusia alppiruusuja ja joku atsaleakin sekä jalompia lehtipuita. Puisto on hyvin kumpuilevassa maastossa ja nyt on kulkupolkuja parannettu sepelöinnillä.
Yksi puute puistossa on se, että alppiruusujen ja atsaleoiden sekä istutettujen puiden nimiä/lajikkeita ei ole merkitty. Antaisi paljon enemmän, kun voisi katsoa, että mikä alppiruusu tai atsalea tai muu on kyseessä.
Mutta tässä joitakin kuvia sieltä. Suurin osa on alppiruusuja mutta on joku atsaleakin joukossa.
























Kukki minulla mökilläkin alppiruusu tällä tavalla:


torstai 16. toukokuuta 2019

Kevät etenee

Kevät etenee ja pikku hiljaa eri kukkaset nousevat kukkimaan.

Sammalleimu aloittelee kukintaansa

Kerrattujen narsissien kukintaa

Iso hirvenjuuri

Ruusumanteli
Mantelipensas kärsi kovasti talven lumesta. Auraaja aurasi ja kauhoi lunta pensaan päälle ja sen oksat katkeilivat. Yksi oksa säilyi ja siinä oli sitten muutama kukka.

Japaninruusukvitteni

Kevätkaihonkukka

Kerrattu tulppaani

Syksyinen Pärnu

  Syksyinen Pärnu tarjoaa mukavat ja kauniit puitteet ulkoilemaan ja rentoutumaan. Joitain kuvia lokakuiselta käynniltämme 2024 Pärnun kylpy...