maanantai 28. marraskuuta 2011

Martin markkinat Tallinnassa

Hieman myöhässä tätäkin päivitystä teen. Oltiin Tallinnassa 10. -12.11. Martin markkinoilla tai oikeammin käsityömessuilla. Messut olivat Saku Suurhallilla. Mielestäni olivat kyllä erittäin monipuoliset erilaisten käsitöiden messut ja tuotteita oli tarjolla vaikka kuinka. Monilla Suomen messuilla olen käynyt, mutta kyllä täytyy sanoa, että täällä oli tarjontaa. Ei ollut mitään laku-, teepaita tms. vastaavaa krääsää tai rihkamaa, vaan aitoa käsityötavaraa kaikki.
Siellä oli myös osasto, jossa oli joitain muiden maiden edustajia ja jotka näytösluonteisesti valmistivat tuotteitansa. Edustajia oli Venäjältä, Ukrainasta, Liettuasta, Puolasta, Tsekeistä ym. Oli siellä Suomestakin kaksi tai kolme edustajaa.


Tässä vieressä Venäjän edustaja näytti miten hyvin alkuperäisillä työkaluilla tehdään huopatuotteita.




Olimme majoittuneena ensimmäistä kertaa aivan Tallinnan keskustassa Viruhotellia vastapäätä sijaitsevassa Central Forumissa. Hotelli on uusi ja hyvätasoinen. Aika paljon olen vuosien mittaan eri hotelleissa yöpynyt, mutta ainakin nykyisin hotellien aamiaiset ovat perin samanlaisia ja tuotevalikoima melko suppea ja samantyyppinen riippumatta hotellin tasosta.
Täällä aamiaispöytä oli ruhtinaallinen ja valikoima todella laaja ja ruoka hyvää.
Vaikka olimme kaksi yötä hotellissa, meillä oli auto mukana, niin kokonaiskustannus kahdelta hengeltä kaikkineen oli vain 230 €. Se sisälsi siis majoitukset, laivamatkat ja myös autopaikat laivalla.Mielestäni todella edullinen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Pionipläjäys

 Laitetaanpas näin talven ja lumen keskellä pläjäys omalla pihalla viime kesänä kukkineista pioneista. Muutama kuukausi niin taas kukkii.